1. tammikuuta 2016

Raskas päätös.

Vuosi 2015 oli minulle todella raskas fyysisesti sekä psyykkisesti. Olen itse sairastellut, läheiseni ovat sairastelleet ja muutenkin moni asia on mennyt pieleen. Jostain syystä minulla on ollut nyt jo useamman vuoden huono epäonni (olenkohan rikkonut peilin?). Siksi en voi nyt kuin vain toivoa hiljaa, että vihdoin tänä vuonna onni alkaisi kääntymään minunkin elämääni.

Uuden vuoden lupaukset tuntuvat monesta turhilta sanojen helinältä, mutta itselleni ne ovat lupaus jostain vähän paremmasta. Annan itselleni luvan uudestaan nousta pohjalta ja yrittää löytää onnea elämään. Tämä blogin kirjoittaminen toi minulle ennen iloa, mutta nyt se tuntuu lähinnä stressaavalta, koska en ole jaksanut kierrellä kirppareilla, en ole jaksanut askarrella tai ommella, enkä ole edes jaksanut avata tietokonetta joka päivä. Ja koska aion vähentää someilua rankalla kädellä tänä vuonna, niin tämä blogikin jää nyt ansaitulle tauolle. Mieheni yritti vielä saada pääni kääntymään blogin lopettamisen suhteen, mutta viime yönä suihkussa (rakettien ampumisen ja muutaman alkoholijuoman jälkeen) minulle tuli vahva tunne siitä, että en halua tällä hetkellä jatkaa blogin kirjoittamista. Toivon, että tästä blogista on ollut yhtä paljon iloa lukijoilleni kuin minullekin! Tulevaisuudessa minut saa kiinni puhelimella, sähköpostilla sekä instagramista. Ja tietysti haluan edelleen nähdä ihmisiä ihan oikeassa elämässä! :D

Tietenkin minulla on takataskussa muutamia hienoja ideoita tulevaisuuden suhteen (esim. uusi blogi-idea), joten nähtäväksi jää onnistuuko niistä mikään! Jääkää siis kuulolle, ja toivottavasti nähdään!!
♥♥♥


(Poistan blogin jossain vaiheessa näkyvistä, mutta jätän sen nyt vielä joksikin aikaa kaikkien luettavaksi, koska kävijöitä on edelleen päivittäin paljon. ♥♥♥)

18 kommenttia:

  1. Parempaa uutta vuotta ja kiitos värikkäästä blogista!

    VastaaPoista
  2. Toivon sinulle oikein hyvää vuotta 2016! Kiitos ihanasta blogista. <3

    VastaaPoista
  3. Hyvää alkanutta vuotta ja kaikkea hyvää sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin ja toivottavasti nähdään pian! ♥♥

      Poista
  4. Tsemppiä sinulle ja onnellisuutta tähän uuteen vuoteen.

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä sinulle ja onnellisuutta tähän uuteen vuoteen.

    VastaaPoista
  6. Paljon iloa on värikäs blogisi tuonut! Onnea tulevaan toivon sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja toivon myös sulle onnea tulevaan! ♥♥

      Poista
  7. Kiitos ihanan värikkäästä blogista ja onnea uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
  8. Hei, harmi,että blogisi loppuu! Olen pitänyt siitä todella paljon! Toivottavasti et poista sitä kokonaan, sillä myös vanhoja tekstejä ja kuvia on mukava katsella! Kaikkea hyvää sinulle jatkossa ja toivottavasti toteutat ideasi pian!
    T. A-R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka ihana kuulla, että olet pitänyt blogistani! Tällaiset kommentit saavat aina hyvälle tuulelle. Voinhan minä blogin jättää tänne pidemmäksikin aikaa, kun en tästä vaapukasta aio luopua ihan helpolla. ;)
      Kiitos, myös sinulle toivon kaikkea hyvää! ♥♥♥

      Poista
  9. Blogiasi on ollut kiva lukea. <3 Mulla oli kans rankka vuosi, ja sen vuoksi 9 kk tauko kirjottamisessa. Meinasin jo tuhota blogin, mutta onneks en mennyt sitä tekemään. Voimia sulle, onni kyllä kääntyy <3

    VastaaPoista