21. elokuuta 2015

Elokuu.

Kesätyöt on viety kunnialla loppuun ja olen yrittänyt saada itseäni parempaan kuntoon. Siinä kuitenkaan onnistumatta. Viikossa on ehkä kaksi hyvää päivää ja loput meneekin sitten lepäillessä.

Retroristeilykin sitten peruttiin vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Kyllä otti pannuun. Me kuitenkin käännettiin tappio voitoksi ja varattiin tyttöporukalla uusi risteily ja tehdäänkin sitten ihan oma retroristeily. En malta odottaa sitä!

Huomenna lähdetään körötteleen pohjoista kohti epämääräisellä porukalla ja samalla pääsen käymään elämäni ensimmäistä kertaa Miljoonakirppiksellä. Toivottavasti sieltä löytyisi jotain mukavaa matkatuliaisiksi.

Alla kuvia elokuun kirppislöydöistä sekä muutama kuva retroystävältäni saamista aarteista jo aiemmin kesällä.

Vaikka tätä blogia en tällä hetkellä jaksa päivitellä kovin usein, niin Instagramiin tulee napsittua kuvia pari kertaa viikossa. Sieltä löytyy edelleen kuvia retroaarteistani, sekä välillä jotain ihan muutakin. ♥
https://instagram.com/vaapukka/