20. lokakuuta 2015

Ѽ Synde-arvonta! Ѽ

Vihdoin se olisi käsillä: Vaapukan 3-vuotissynttäriarvonta!
Palkintovaihtoehtoina on tällä kertaa kolme settiä. Palkinnot ovat suunnilleen saman arvoisia rahassa, joten numerot ovat vain helpottamassa palkintojen tunnistamisessa.
Arvontaan voi osallistua yhdellä arvalla per naamavärkki. Jätä kommenttikenttään vastaus kysymykseen; kuinka monta vuotta luulet/tiedät olevasi minua nuorempi tai vanhempi. :) Lisäksi jätä nimimerkki/nimi sekä sähköpostiosoite, jos se ei muuten tule ilmi nimimerkistä tai profiilista sekä toive minkä palkinnon haluaisit voittaa. Voittajiin olen yhteydessä sähköpostitse ja lähetän palkinnot etanapostin mukana.
Koska arvonta venyi näin pitkälle, annan osallistumisaikaa hieman pidemmälle kuin oikeat synttärit ovat, joten osallistua voi aina perjantaille 30.10. klo 23.59 saakka. Arvonnan suoritan sen viikonlopun aikana ja voittajat julkaisen viimeistään seuraavan viikon alussa.

Suuri kiitos yhteistyökumppaneille!

 

1.palkinto on Forget-Me-Notin lahjoittamat kolme tuotetta. Nappipinssi, pampula sekä Green Papayan ihanat kisukorvikset.

 

2.palkinto on UniikkiEllin ihanaihana vetoketjullinen pupujussi-pussukka, jossa hauska punainen tikkivanuvuori.

 

3.palkinto on kaivettu omista kaapinkätköistä. Palkintoon kuuluu ruskeapohjainen omppuverho (kuvassa nelinkerroin), kaksi munakuppia sekä minun askartelemani seinäkoriste, johon saa itse vaihtaa mieleisen kankaan tai kuvan jos tuo ei miellytä. :)

ONNEA ARVONTAAN!

23 kommenttia:

  1. Ikäeroveikkaus olisi, että oot mun 2v. nuorempi eli synt. -78. Mieluisin palkinto olisi nro 2.
    Terkuin Heta

    VastaaPoista
  2. Jaahas, veikkaan että olet vuosimallia 1981?
    itse olen pari vuotta nuorempi (kenties).
    Lähden tavoittelemaan palkintoa nro 1
    syvalta.sanna@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Onnea ihanalle blogille kirppis- ja retroaarteineen :) Olet ainakin 20 vuotta minua nuorempi,veikkaan 25, itse olen jo 55 fyysistä vuotta, mutta n. 35 henkistä.. Palkinnot ihania kaikki, ykkönen ehkä mieluisin.

    VastaaPoista
  4. Kääk, ihania. Ajattelen, että ollaan suurpiirtein samanikäsiä , noin 80,81,82? Ekat ihanista vaihtoehdoista ottaisin.

    VastaaPoista
  5. Ihanan nuori mutta rakastaa vanhaa. Vanhojen blogikirjoitusten perusteelle 35 vuotta nuorempi.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Veikkaan että olet minua noin neljä vuotta vanhempi! Mieluisin palkinto olisi kolmonen.

    VastaaPoista
  7. Jaa-a, veikkaisin että olet mua neljä vuotta vanhempi. Kolmonen ois mieluisin, vaikka muutkin on aika <3.

    VastaaPoista
  8. No sä oot mua 12-vuotta nuorempi. Ykköspalkinto olisi ihana!

    VastaaPoista
  9. koska mä olen jo 45 vuotias hehkeä hempukka niin sinä olet....42 :)
    kakkosta tavoittelen :)
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Veikkaan, että olet minua muutaman vuoden vanhempi, 35v :) Tavoittelen palkinto nro 2.
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Veikkaan, että olet minua muutaman vuoden vanhempi, 35v :) Tavoittelen palkinto nro 2.
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Veikkaan että olemme saman ikäisiä, vuosimallia -82.
    Palkinto 1.
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  13. Täytyypä sanoa, ettei ole hajuakaan sun iästä, joten heitetään vaikka ympäripyöreästi että olet mua 3 vuotta vanhempi.
    Palkinto nro. 2 olis ehkäpä kivoin. :)

    j.m-87 (a) netti.fi

    VastaaPoista
  14. Olet mua pari vuotta vanhempi? Ihanista palkinnoista voittaisin mieluusti pussukan, eli palkinnon 2.

    tnjaturpeinen82@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Vahva veikkaus joka ei perustu mihinkään muuhun kuin mutuun on 1980 eli laatuvuosikerta ;) . Pupupussukka olis suosikki jos onnetar suosii!

    VastaaPoista
  16. Heittäisin mutulla, että olet minua hiukkasen vanhempi (itse -87). Arvellaan syntymävuodeksesi vaikkapa -83!
    2. Pupupussukka on suosikkini! Aivan ihania palkintoja olivat kyllä kaikki.

    Minut saa voiton yllättäessä kiinni spostilla: aamuntytto@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Veikkaan, että olet minua 4 vuotta vanhempi :)

    jolannian@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Hei! Luulisin, et olet mua 10-12 vuotta nuorempi. Palkinnot on ihania. Ehkä haluaisin tuon pussukan, verhokin on kiva!
    anrikau@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Paljon onnea kolmesta vuodesta! :) Voe jehna minä oon niin huono arvuuttelemaan, kun tietoakaan ei ole... Veikkaan, että ollaan ihan samanikäisiä, eli loistokasta vuosimallia -81! :) Jos arpaonni kolahtaa kohdille, niin toivoisin pupujussipussukkaa eli nro 2.

    VastaaPoista
  20. Veikkaan, että olet minua 4 vuotta vanhempi :) Palkinto nro 2 on ihanan nostalginen, meillä on ollut samasta kankaasta pussilakanat ja taitavat vieläkin olla tallessa. Nro 2 olisi siis valintani.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  21. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  22. Veikkaan, että olet minua muutaman vuoden nuorempi eli olisitko vuosimallia -82 =)? Mukaan kakkospalkinnon arvontaan.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Veikkaan, että olet minua muutaman vuoden nuorempi eli olisitko vuosimallia -82 =)? Mukaan kakkospalkinnon arvontaan.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista