26. lokakuuta 2014

Retro & Vintage + Design Expo Tampere.

Tämän viikonlopun on Tampereen Pakkahuoneella Retro & Vintage + Design Expo, jossa pääsin eilen pikaisesti pyrähtämään. Otin kyllä kameran mukaan, mutta olen huono kuvaamaan osastoja kun keskityn niin katselemiseen ja ihastelemiseen. Retrosiskon osastoa odotin innolla, koska pääsin nyt ensimmäistä kertaa hypistelemään näitä aarteita. Siitä sitten tuli napsaistua pari kuvaa. Ihania tavaroita olikin sitten tällä osastolla niin paljon, että iski runsauden pula. Ostin kuitenkin alimmassa kuvassa näkyvän takkimekon.
Messuilla oli muutenkin ihastuttavan paljon vaatetta tarjolla.




Tämä ostos jotenkin nauratti itseäni kovasti, mutta en kauaa miettinyt ostamista kun näin tämän ihanuuden. Aivan priimakuntoinen Sarviksen oranssi roskis. Olen etsinyt kauan meille jotain tämän tyylistä roskista. Tosi mukava löytö. Tosin tätä oli hankala kantaa mukana. :D


Ja tadaa! Kaksi Sarviksen vihreää mukia. Vielä näitä malleja, joita olen etsinyt. Nämä saavat nyt virallisesti olla viimeiset Sarviksen mukit, joita ostan. Nyt täytyy alkaa tyhjentämään toisesta päästä.


Kalenteripyyhkeet taitavat olla heikkouteni tällä hetkellä. Tämä oli vaan pakko saada. Etsin varmaan minuutin tota vuosilukua tästä pyyhkeestä. Hyvin piilotettu, tai sitten meikäläisellä kulkee vähän hitaasti nupissa. :D



Ja tässä Retrosiskon osastolta ostettu mekkonen.


WINK, WINK! Vielä on tämä päivä aikaa osallistua arvontaan!

12 kommenttia:

  1. Oijoi mitä ihanuuksia kuvissa näkyykään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olishan siellä ollut vaikka mitä, mutta yritin olla maltilla liikkeellä. :)

      Poista
  2. Kivoja aarteita oot löytänyt! Varsinkin noi Sarvikset on ihanat. Mä tykkään niin tosta vihreän sävystä, ku siitä tulee mieleen metsä <3 Me oltiin muuten samaan aikaan messuilla. Olit just jatkanut kierrosta, ku me pysähdyttiin ekaa kertaa Forget me notin kohdalla =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täh? Miten tunnistit mut? Vai roskiksesta kainalossa? :D

      Poista
    2. Ei mua vastaan kävellyt kukaan roskis kainalossa. Mä luulen, et muistaisin sen =D Forget Me Notilla kerrottiin, et olit just jatkanut matkaas, mut sua ei näkynyt enää. Olisin kyl tullut nyppiin hihasta, jos olisin tunnistanut sut =)

      Poista
    3. Oon edelleen hieman hämmentynyt...Kyselitkö oikein mua, vai miten sulle rupesivat jutteleen minusta? Vai mitä häh? :D :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Todellakin on. Ja paljon jäi sinnekin. :)

      Poista
  4. No hyvä, että lopultakin löysit vihreetä Sarvista! Harmittaa ko en tonne päässy, mut toisaalta viikonloppuna oli niin kivvaa, etten ees muistanut koko expoa. Siis oikeesti, kertaakaan en muistanut. Heti kotona se sit taas harmitti.

    Kattelin, että toi kalenteri , joka muuten on ihana, toimii tammi-helmikuun 2016 ja maalis-joulukuun 2021. Karkauspäivä vähän sotkee toimivuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, mutta hienoa, että sulla oli mukavaa!

      Sä oot hassu kun tollasia kalenterijuttuja mietit! :D

      Poista
    2. Hassu, höpsis! Määhän oon käytännöllinen. Mulla on nytkin käytössä keittiön seinällä 60-luvun kalenteri. Turha ostaa uutta kun nurkat on täynnä vanhoja.

      Nyt puhuin itteni pussiin just ostin ihka uuden seinäkalenterin...

      Poista