21. syyskuuta 2014

Ikävä perjantai.

Sain perjantaina tietää, etten päässytkään siihen koulutukseen johon olin hakenut ja jota odotin innolla (ostinhan valmiiksi jo penaalin ja muut tykötarpeet). Joten mieli oli kyllä todella apeana koko loppuillan. Piti ihan vähän itkeäkin. Olin niin varma, että pääsen siihen koulutukseen, koska olin siihen sopiva elämäntilanteeni, koulutuksen sekä työkokemukseni perusteella. Nyt olen taas ihan tyhjän päällä. Mitäs nyt sitten? Olin suunnitellut koko syksyn aikatauluni koulutuksen mukaan. Nyt olen sitten taas työtön työnhakija ilman mitään päämäärää. Kyllä on taas vaikea kerätä itsensä kasaan ja alkaa miettiä jotain muuta. Huoh. Olo oli niin masentunut koko illan, että oli pakko purkaa pahaa oloa johonkin tekemiseen. Tällainen seinäpussukka syntyi siis pahan mielen syövereistä. Tuli ihan pirtsakka, vaikka mieli olikin apea tätä tehdessä.




14 kommenttia:

  1. Tiedän niiiiiiiiiiin tunteen. Tsemppiä, asioilla on tapana järjestyä..!?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tämä on minun joka päiväistä elämääni. :)

      Poista
  2. Voi harmi!
    Itse olin myös pitkään työttömänä ja tuntui etten kelvannut mihinkään. Lopulta pääsin koulutukseen ja sitä myöten kivaan työhön.
    Sinua varten on odottamassa ihan varmasti jotain ihanaa. <3
    Pirteän pussukan kyllä sait aikaiseksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen ollut nyt 10 vuotta työttömänä. Miinus äitiyslomat ja useat lyhyet työsuhteet. Keskimäärin työsuhteet ovat kestäneet 2-3 kk, eli ei mitään pysyvää. Tämä koulutus oli minulle se ns. viimeinen oljenkorsi ja tuntui viimeinkin, että nyt alkaa homma luistamaan ja pääsee jatkamaan (tai oikeastaan aloittamaan) normaalia elämää, mutta ei....märkä rätti päin kasvoja. Aion kyllä kyseenalaistaa sen, miksen päässyt mukaan koulutukseen. Hakijoita oli varmaan taas yli tuhat, mutta silti. En edes enää tiedä mitä pitäisi tehdä. Luovuttaa varmaan, koska ei tällaista kestä enää henkisesti.

      Poista
  3. Älä luovuta ! Asioilla tosiaan on tapana järjestyä, kuten tuossa joku jo mainittikin... Just eilen laskin koska viimeksi oon itse töissä käynyt... 23 vuotta sitten ... Mulla oli virka josta luovuin kolmannen lapsen synnyttyä ja voi miten oon katunut , ois se siellä säilynyt eikä enää moisia taida saada :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Nina! Kyllähän mä kotonakin voisin olla, mutta sitten ei voi saavuttaa niitä (vähän hupsujakin) unelmia, joihin valitettavasti tarvii myös rahaa. Aika hurjaa tosiaan, että olet luopunut virasta! Nykypäivänä jos saa viran, niin se taitaa olla jo lottovoiton arvoinen tuuri. Itselläni on sellainen tunne, etten kuulu tähän yhteiskuntaan jos en ole töissä tai tee jotain joka auttaisi muita ihmisiä tavalla tai toisella. Unelmahan olisi se, että olisi niin paljon rahaa, ettei tarvitsisi tehdä töitä rahan takia. Itse ainakin tekisin kaikenlaisia vapaaehtoistöitä silloin, jossa oikeasti auttaisin hädässä olevia ihmisiä. Melkein itse olen jo se, ketä jonkun pitäisi auttaa, eli tilanne on nyt täysin päinvastainen, kuin sen haluaisi olevan. :D

      Poista
  4. Voi sinua. :( Mutta niin kliseistä kuin se onkin, niin kyllä se aurinko sinne risukasaankin vielä joskus paistaa, ehkäpä jo ennemmin kuin huomaatkaan. Välillä saa ja pitää surkeilla että jaksaa sitten taas nauttia niistä pienistä iloista mitä se työttömyyskin oikeasti joskus tarjoaa. Been there, done that. :) Justiinsa olin kaksi vuotta työttömänä kunnes pääsin ensin vaan kuukaudeksi hommiin, mutta kuinkas sitten kävikään, nyt tulee kohta vuosi täyteen. Kyllä kaikki vielä järjestyy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että jaksatte tsempata, mutta valitettavasti se ei nyt piristä mieltä. Olen niin monta vuotta jo kuullut tuota samaa, etten enää jaksa uskoa mihinkään hyvään. :)

      Poista
  5. Kurjasta illasta sentään syntyi hauska seinäpussukka, hiano on!
    Joo, luavuttaa ei kannata, vaikka uskomatonta on ettei nuarta, nättiä ja mun kokemuksen mukaan fiksuakin ihmistä päästetä töihin. Mulla alkaa nyt sama ruljanssi, töitä tarttis löytää. Saa nähdä miten mun käy kun lähetän hakemuksia mitättömällä tyähistoriallani. Haastatteluissa voin sitte mölistä murteella ja haista hieltä tapani mukaan. Ahdistaa jo etukäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin usein mietin, että mitä teen väärin tai miksi en kelpaa töihin. Kuitenkin olen saanut usein kiitosta edellisistä työpaikoista, että olen ollut hyvä ja ahkera ja aikaansaava työntekijä. Se vaan on vaikea kertoa työhakemuksissa tai puhelimessa ja erottua sadoista muista hakijoista. Pitäisi päästä näyttämään taitonsa ensin työtehtävien parissa. Tuntuu, että kun ei ole verbaalisesti lahjakas, niin sekoittuu muihin hakijoihin.
      Ja kun edes pääsisi sinne haastatteluun asti, mutta kun ei. Itse olen huomannut, että tänä päivänä ei töihin pääse muuta kuin suhteilla (ja ne olen kaikki käyttänyt jo loppuun) tai sitten sillä että on joltain alalta 30 vuoden kokemus ja on samalla 20-vuotias nuori, reipas ja kaunis! ;) Mutta toivotan sulle Maija tsemppiä työnhakuun! Ehkä sulla käy parempi tuuri kuin minulla!

      Poista