14. elokuuta 2014

Retroherkut.

Iltalehden sivuilla oli juttua retroherkuista, joita ihmiset haluaisivat takaisin kauppoihin. Itse olen todella huono muistelemaan vanhoja tuotteita kaupoista, mutta visuaalisena ihmisenä kuvat tuovat muistoja mieleen. Mm. nämä olivat herkkuja:


Nami, nami-jogurtit oli hyviä. Muistan vieläkin noi purkit, mutta makua en tarkasti, muuta kuin, että olivat makoisia.


Slime Slurpsit oli hauskoja. Tosi löllöjä ja niitä oli kiva irrottaa tuosta pakkauksesta.


Raider on mulle aina Raider. :)


Tuo keskellä näkyvä leipäjätski, eli Piparnakkeli oli mun herkkua.

Ja voi, että! Lumiukko jäätelöt oli hyviä ja hauskoja!


Känkkäränkkä-pastilleja tuli kans syötyä paljon.


Nämä Halvan Pehmo-karkit olivat suurinta herkkua! Just noi toukat varsinkin. Samantyylisiä on kyllä edelleen irtokarkkeina myytävänä, mutta eivät ole mielestäni ihan samoja.


Metsätähti-jogurtti oli herkkua. Muistelenkohan väärin, että jogurtin päällä oli hillosilmä, joka oli tähden muotoinen??


Tämä Suklaa Pilvi oli aivan taivaallisen hyvää. ;) Muistan edelleen sen suklaasilmän maun. OIH!

Tämä jäätelön kuori näyttää oudolta, mutta luulisin, että tämä on se, mitä etsinkin, eli jäätelö, jonka tikku oli purkkaa. Se oli niin jännää!


Hiawatha-jäätelöitä syötiin kans. Taitavat vastata nykypäivän Ville Vallattomia.
Ja sitten nämä! Eikö pyramidi Tripit voisi tulla takaisin edes vähäksi aikaa? Ymmärrän kyllä, että nämä ovat logistisesti epäkäytännöllisen muotoisia, mutta kun en olivat niin hauskoja lapsena!


Sitten oli sellaisia autojäätelöitä. En muista niiden nimeä, enkä löytänyt kuvaa. Olivat autonmuotoisessa purkissa ja ne autot ovat edelleen mun vanhemmilla tallessa hiekkalaatikkoleikeissä.

Kuvat otettu täältä, täältä ja täältä.

♦♦♦

Mitäs te muistatte lapsuudesta tai kaipaisitte takaisin kauppoihin?

16 kommenttia:

  1. Niin kaunis tuo kuningatartuutin kääre!
    Trip-mehuista muistan, että monasti olin täysin vakuuttunut, että juuri mun tetrasta on jäänyt se pillin reikä pois. Pyörittelin ja pyörittelin tetraa kädessä enkä millään meinannut löytää sitä kulmaa, jossa reikä oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin nyt vasta itsekin tuon kuningatartuutin tuossa kuvassa. Muistan, että äitini tykkäsi tosi paljon noista Kuningatar-tuuteista.
      Muistelen itsekin etsineeni aina sitä pillin reikää. :D

      Poista
  2. Oi tuo lumiukko jäätelö oli herrrrkullista! Samoin tykkäsin donna - jäätelöstä muinoin kovasti ja joke raketti ja ja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En edes muistanut tota lumiukko-jäätelöä ennen kuin näin tuon kuvan. :D
      Muut mainitsemasi jädet on outoja mun korvaan.

      Poista
  3. Oi tuossa oli monta maistuvaa ja tuttua herkkua menneisyydestä. Etenkin 80-luvun karkkeja ja karkkiaskeja kaipaan. Nykyään karkkiaski valikoima on kaupoissa melko mitätön. Ennen oli sellaisia karkkipusseja kuin Karvinen karkki sekoitus ja Tom&Jerry. Niin ja tuo Trip mehu ihan huippu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tom & Jerry-karkkipusseja taitaa olla vieläkin, mutta sisältö on muutettu. :/

      Poista
    2. Mä en ole nähnyt kyl missään.

      Poista
  4. Metsätähti -jogurtti tuli mullekin miäleen heti alkuun. Muuten mulle tuli lapsuudesta miäleen Fazerin parhaat, mut niitähän on nykyäänkin. Ja kettukarkkeja. Ja niitä piäniä karkkiaskeja joissa on etanan, sammakon ja perhosen muatosia hedelmäkarkkeja. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kettukarkkeja ja noita etana-sammakko-perhosiahan on vieläkin myytävänä. :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Semmosia herkkuja on ollut mun lapsuudessa/nuoruudessa. :)

      Poista
  6. Mahtava postaus!
    On hurjan kiva nähdä kuvia vanhoista herkuista ja muistella niitä :)

    Minäkin aloin muistelemaan, että tuossa metsätähti-jogurtissa olisi siinä päällä ollut sellainen hillokukkanen. Noita Känkkä Ränkkä karkkeja myös tuli syötyä paljon! Muistan kun samalla laulettiin känkkäränkkä-laulua.. olisiko peräti ollut sana ja nuotit siellä askin takana?

    Minua on jäänyt kovasti harmittamaan kun Fazer lopetti sen aivan TAIVAALLISEN herkullisen riisisuklaan tuotannon joitain vuosia sitten. Oli sellaisessa keltaisessa kääreessä. Voi jestas se oli hyvää, ei ole enää samanlaista löytynyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en sitten ihan väärin muistanut, että siinä Metsätähtijogurtissa oli sellainen hillosilmä päällä. :)

      Joo Känkkäränkkää laulettiin paljon. En muista olisiko ollut sanoja askin takana, ehkäpä!

      En muista Fazerin riisisuklaata...tai no ehkä hämärästi. Mä tykkään Pirkan riisisuklaasta tosi paljon. Tällainen paketti: http://www.pirkka.fi/sites/default/files/styles/max_width_800/public/products/marsu_122263_2_jpg.jpg

      Poista
    2. Hmm, täytyypäs joskus kokeilla tuollaista Pirkan riisisuklaata :)

      Poista
    3. Suosittelen ja varoitan: se on hyvää ja koukuttavaa! ;)

      Poista
  7. OoooH!Kaikki lapsuuden herkut! Luulin etten enää näitä näe! Voih, kumpa ne saisi takaisin tai vielä maistaa, olivat niin super hyviä. Aivan voi ajatuksissaan maistaa.. Känkkäränkkä, metsätähtijogurtti, ink kari jäätelö, nami nami..niitäkään ei löydy enää niin hyviä vanukkaita. 😍 <3

    VastaaPoista