22. maaliskuuta 2014

Maailman parhaimmat biisit.

Olen miettinyt jo kauan aikaa, mitkä ovat mielestäni parhaimpia biisejä, mitä olen elämässäni kuullut. Paremmuusjärjestykseen ei pysty laittamaan, mutta tässä muutama namupala. Niin kuin huomaatte, musiikkimakuni on HYVIN laaja.

Mozart - Requim in D Minor
(Katselin lapsena Amadeus-elokuvan, joka kertoo fiktiivisesti Mozartin elämästä. Se elokuva jäi mieleeni niin syvästi, että vaikutuin siitä moneksi vuodeksi. Hänen elämänsä oli hyvin kiehtova, mutta samalla raaka ja julma.)


Leningrad Cowboys - Leningrad
(Tämäkin bändi oli kova juttu nuorempana. En tietenkään tajunnut ennen sanoja, mutta nyt niistäkin on joku haju. Tämä kappale saa edelleen kyyneleen silmäkulmaani. En osaa selittää sitä, kappale on vaan niin mahtipontinen ja kuoro tietysti kruunaa koko komeuden.)



Bruce Springsteen - River
(Sarjassamme itku tulee joka kerta tämän kuulleessaan. Sanat ovat niin koskettavat ja onhan Brucen ääni jotenkin niin karismaattinen.)


Prodigy - No good
(Nuorena kävin aktiivisesti reiveissä. En ole kyllästynyt tähän kappaleeseen koskaan. Aikansa mestariteos, sanon minä.)


Zen Café - Talo
(En voinut joskus sietääkään tätä bändiä. Kun aloin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa, niin hän pakotti minut kuuntelemaan näitä biisejä. Sitten jossain vaiheessa koin valaistuksen. Siitä asti olen suorastaan jumaloinut Samuli Putroa. Nämä 2000-luvun alun kappaleet tuovat meidän suhteen alkutaipaleen mieleen, joten muistoja tulvii aina kun kuuntelen mm. tätä levyä.)


Scooter - Megamix
(Koska on täysin mahdotonta valita Scooterin paras biisi, niin laitoinpa tähän kivan megamixin. Olen tykännyt Scooterista nyt aika tasan 19 vuotta! Päätin joskus teininä, että valkkaanpa jonkun kivan bändin ja ostan kaikki heidän levynsä, jotka he tekevät. Menin sitten valkkaan Scooterin, joka ei varmaan lopeta ennen kuin haudassa. Noin 30 levyn jälkeen lopetin ostamisen! Hahaa! Ja tämän 19 vuoden fanituksen aikana olen nähnyt tämän bändin tasan kerran livenä; Seinäjoella olisko vuonna 1997?)


Ultra Bra - Vieläkö soitan banjoa?
(Tämä on ehdottomasti Ultra Bran paras kappale. Mietin, että olisin voinut joskus kirjoittaa samantyylisen kappaleen omasta elämäntilanteestani. Nostaa siis muistot pintaan.)


Take That - Babe
(Pakkohan tämäkin on tähän listaan sysätä. Take That oli joskus minulle elämäni isoin asia. En häpeä sitä teinivillitystä lainkaan, koska se hyvän olon tunne, jota tunsin rakastaessani tätä bändiä, oli jotain minkä haluaisin vielä kokea jonkun asian kanssa. Kunpa osaisi olla vielä yhtä intohimoinen!)


Josh Groban - If I walk away
(Rakastuin heti ensinäkemältä tähän herrasmieheen, kun näin hänet ensi kerran 90-luvun lopulla Ally McBealissa. Mielestäni paras miesääni tällä maapallolla. Olen ollut onnekas ja nähnyt Joshin kaksi kertaa livenä. Huoh. Joshilla on monta hyvää kappaletta (mutta myös monta, joista en tykkää) mutta tämä on yksi sellainen, jonka sanat erityisesti koskettavat. Joshin ulkonäkö miellyttää minun silmääni myös todella paljon. ♥)


Johanna Kurkela- Ehkä ensi elämässä
(Tykkään Johanna Kurkelan äänestä. Johanna on kuin keijukainen. Tämä on sellainen itsensä kiduttamisbiisi kun on herkällä mielellä. Huutoitkua...)



Sonata Arctica - Tallulah
(Tämä biisi kans kuuluu suuresti elämäni yhteen tärkeään vaiheeseen. Osasin tämän joskus ihan kokonaan ulkoa, en taida enää osata kuin kertsin. Ihana silti.)


Eminem -Sing for the moment
(Eminem...uuh...ihana, ihana, ihana. Komein ja seksikkäin räppäri mitä tiedän. Ja kun biisitkin ovat vielä hyviä. Tämä kappale soi joskus alinomaan koneeltani. Aivan mieletön!)


Lady Gaga - Dance in the dark
(Lady Gagassa on sitä jotakin. Kova mimmi. Tämä biisi on jäänyt ikuisesti mieleeni, koska tämä on ensimmäinen kappale, jonka olen kuullut livenä Lady Gagalta. En unohda koskaan niitä vilunväreitä kun tämä biisi kajahti soimaan. WOW!)


Elton John (& Ronan Keating) - Your song
(Elton John osaa tehdä maailman parhaimpia elokuvabiisejä. Tämä Your song, on yksi parhaimpia Eltonin kappaleita. Moulin Rouge elokuvassa Ewan McGregor laulaa tämän biisin niin lumoavasti, että meinaa tajua lähteä! ;))


Uniklubi - Koko talvi kesämökillä
(Tämä Leevien biisi toimii Uniklubin esittämänä livenä aivan älyttömän hyvin. Jussi ♥)


Skid Row - 18 and life
(Muistan nuorena että yksi parhaista ystävistäni rakasti tätä bändiä. En itse tykännyt, mutta löysin tämän kyseisen biisin vasta aikuisiällä. Miten olen missannut tämän?)

Adele - Someone like you
(Tämä kappale tuo myös kyyneleet silmäkulmiin. Sanat ovat todella koskettavat ja muistoja tulvii mieleen. Adelen ääni on jotain aivan käsittämätöntä.)


Elvis Presley - In the ghetto
(Jollain tavalla minua on aina kiehtovat artistit, jotka elivät täysillä ja kuolivat ennen aikojaan. In the ghetto on yksi Elviksen parhaista biiseistä.)


Antiloop - In my mind
(Parikymmentä vuotta sitten, kun mä olisin halunnut rastat ja vihreät kulmakarvat (ja kun pidin pari kokoa liian isoja vaatteita), niin tämä biisi oli kuumaakin kuumempi. Onhan se vieläkin!)


Culture beat - Mr Vain
(Kuuntelin aikoinaan Culture Beatin kasetin täysin puhki. Jostain syystä tämä biisi on hieman menettänyt  hohtoaan, mutta hauskaa silti kuunnella näitä oman aikansa superhuippuja kappaleita.)

Bon Jovi - Livin' on a prayer
(Minulla on lapsuudesta valokuvia, joissa esitän Dingoa ja Bon Jovia. Ne oli niin kovia juttuja silloin. Hiukset krepattiin isoiksi ja kädet täyteen koruja. Tähän biisiin en kyllästy koskaan!)

Queen - Too much love will kill you
(Tätä kappaletta kuuntelin teini-ikäisenä aina kun joku poikakaverini jätti minut. Ja minuthan jätettiin monesti! Tuttu biisi siis...;))


Lopuksi vielä yksi helmi vuodelta 1996:

Porn kings - Up to no good
(Tämä oli jotain niin hienoa, että oksat pois! Tämäkin sinkku löytyy vielä jostain kaapin perukoilta. Se piti käydä ostamassa Saksasta asti omiin kokoelmiin.)



Varmasti unohdin jotain huippuja biisejä, mutta riittäköön nämä tällä kertaa. Mitäs mieltä olette? Löytykö jotain teidän suosikkikappaleita?

5 kommenttia:

  1. En jaksa luetella mutta noin puolet oli mulle tuttuja ja sellaisia mistä tykkään. :) Muutamaa en ainakaan nimen perusteella tunnista mutta täytyy kuunnella kun pääsen omalle koneelle. Tuo Johanna Kurkelan biisi on ihana mutten pysty tällä hetkellä kuuntelemaan sitä ollenkaan elämäntilanteen vuoksi, tulen siitä niin surulliseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on paljon kappaleita, joita ei aina oman elämäntilanteen vuoksi pysty kuunteleen.

      Poista
  2. Lienetään samaa ikäluokkaa kun osuu moni kappale omaan nuoruuteen! ;) Brucen River ja Leningrad Cb:n Leningrad, E.Johnin Your Song ja Uniklubin talvi kesämökillä uppoaa täysin! :) Tuosta biisien listaamisesta tulee mieleeni aina lempielokuvani & -kirjani, Nick Hornbyn High Fidelity. Suosittelen! https://www.youtube.com/watch?v=q8DIm_47xPU

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin vähän vaklailemassa sun blogia, ja näyttäis että oon vähän nuorempi sua, mutta likellä kuitenkin varmaan. :)

      Poista